Perjantaina käytiin siis ottamassa pojan ensimmäinen rokotus. Rei oli ihan tohkeissaan uudesta paikasta ja olipahan siellä asioimassa toinen koirakaverikin, jonka kanssa halusi kovasti päästä leikkimään. Pian jo kuitenkin riennettiin lääkärin pöydälle tutkittavaksi, hieman rauhallisemmin olisi voinut siinä seistä mutta kyllä sitä saatiin korvat ja hampaat pikaisesti katsottua, joissa ei mitään erikoista näkynyt, kuten olen itsekin todennut niitä tarkistaessani. Herkkupalojen avulla saatiin myös iskettyä rokotuspiikki niskaan, ei Rei huomannut yhtään mitään kun oli niin kova kiirus syödä nameja. Eli oikein hienosti meni, lääkärinkin sydämen tämä vintiö valloitti olemuksellaan ja käytöksellään. :)
Parin viikon varoajasta lääkäri puhui, mutta sanoi että ehdottomasti saa lähteä jo muihin rokotettuihin koiriin tutustumaan, ei toki vielä koirapuistoon kuitenkaan. Ehkä nyt päästäisiin tekemään edes kunnollisia lenkkejä, pojalla kun virtaa riittäisi pidemmällekin matkalle.
Samana päivänä suuntasimme myös Forssaan avokin äidin ja veljen luo kyläilemään, koira oli tietty mukana reissussa. Käytiin samalla hakemassa paikallisesta Agrimarketista Jahti&Vahti-nimistä, pennuille tarkoitettua ruokaa, jota voidaan tässä lähiaikoina koittaa syöttää tuon Royal Caninin penturuuan sijaan. Paljon kun on tätä ruokaa kehuttu hinta-laatusuhteeltaan, niin pakkohan se oli säkillinen hakea testiin. Huomasin myös perjantaina, että Rein iho on alkanut hilseillä, niin mietin saattaisiko se mahdollisesti johtua ruuasta. Ehkä jonkin öljyn lisääminen ruokaan voisi auttaa myös?
Rei sai tuolla reissulla myös avokin kummipojalta uuden lempinimen: Kinkku. :D Oli uskomattoman hauskaa, kun poika hokee "missä kinkku on?", eikä kenelläkään ollut käsitystä mistä oli tuon kinkun keksinyt.
Mainittakoon vielä, että kissa on oppinut käyttämään uutta hiekkalaatikkoaan oikein hyvin. Eli meillä ei enää huolta kissankakkojen syömisestä ja kissakin saa rauhassa tehdä tarpeitaan, kun ei ole koira selän takana kärkkymässä saalista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti